sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Me and my cat.





Näissä kuvissa on miun uusi suosikkiasu! Monkin alennusmyynneistä ostettu paitamekko jonka alla on pitsipitkähihainen ja kämppikseltä saadut culottesit. Olen jo pitkään miettinyt culotteshousujen hankkimista, jo silloin kun ne eivät vielä olleet niin suuresti näkyvillä katukuvassa. Tämä malli sopi omalle rungolleni hyvin ja tykkään pitkien yläosien yhdistelmästä niiden kanssa. Kengät ovat viime keväänä ostetut H&M nilkkurit. Jostain syystä en ole niitä oikeastaan käyttänyt, mutta tämän asun kanssa ne sopivat täydellisesti. 

Huulissa on jokin aika sitten H&Mstä ostettu pinkki huulipuna. En olisi ikinä uskonut, että olisin ostanut jotain pinkkiä kosmetiikkaa, mutta mätsää hyvin punaisen tukan kanssa! On kanssa mahtavaa vaihtelua miun bravuurille eli kirkkaanpunaiselle. :D

Tukka on ollut hyvin punainen löydettyäni Igoran Colorworxin punaisen suoravärin. Ihanan intensiivinen ja kiiltävä väri. Tuntuu joka kerta siltä, kuin olisi käynyt kampaajalla värinlaiton jälkeen.

Meidän kissa halusi taustalle tulla poseeraamaan, mutta en anna sen häiritä kuvissa. Milko saa nyt siis palansa haluamastaan julkisuudesta. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti