keskiviikko 23. tammikuuta 2013

New layout ♥


Nyt olisi blogissa uusi ulkoasu, kiitos Sannin, pikku kuvaajani! ♥ Hope you like it too. ;)

tiistai 22. tammikuuta 2013

New room decoration and stuff


Tein miun huoneen yhteen nurkkaan tälläsen kauneuspisteen, mihin pistin vähän verhokangasta ja kauniita asioita seinälle. Pienikin uudistus tekee paljon, tunnen huoneeni enemmän omaksi kuin pitkään aikaan. Ja rahaakaan ei mennyt, tarvittiin vain nauloja, vasara ja innokas työmies! ;3


Tälläset paidat kilahti postista tänään. Kiitos Kiina ja eBay!♥ Viikolla saatte sitten nähdä asukuvaa näiden kanssa.  Ensimmäinen on sifonkikauluspaita nahkapaikoilla, itse ihastuin omaperäisyyteen. Alempi on kanssa sifonkia ja ihanat niittiristit rinnassa.



Kotiin tuli myös paketillinen irtoripsiä, joita pääseekin viikon mittaan testailemaan, ovatko huiman 1,5 euron veroisia!


 Piikkirintsikat kotiutin jo vähän aika sitten. Pikkuiset siilit odottavat nyt kesää ja läpinäkyviä paitoja. ;)


Loppuilta meneekin Costumea lukiessa ja kokista nauttiessa. Nauttikaa tekin vapaista arki-illoista, rakkaat lukijani! ♥ 

Blogi on saamassa uutta ulkoasua, joten älkää säikähtäkö tyhjän näköistä yläpalkkia sun muuta. :)

torstai 17. tammikuuta 2013

Minä olen liehuva Pikku Myy


Jacket/Boyfriends
Scarf/Gina Tricot
Jumper/Gina Tricot
Belt/Second Hand
Jeans/Cheap Monday



Tukka kaipaa muutosta! Kirkkaampaa punaista koska meni pieleen hiukan edellinen värjäys. Onneksi kaapin päällä odottaa blondaus ja huomenna saa tuhtia hoitoainetta, niin en turmele hiuksiani. Onneksi oon viimeksi blondannu kokopään loppukesästä!


uudet rakkauskengät löyty Järvenpään kirpparilta huimaan viiden euron hintaan! Ihanat ruskeat pienet töpöttimet, joilla voin leikkiä pikku myytä. Sellainen olo miulla ne jalassa tulee. ;3

maanantai 7. tammikuuta 2013

NizzaNizzaNizza prt. 1


Tästä kaikki alkoi! Olin elämäni ensimmäistä kertaa lentokoneessa, ja kyllä siinä meinasi jännäkakka tulla! Oli mahtavaa, kun oltiin pilvien yläpuolella, ja siellä vaan paistoi aurinko, vaikka maan tasalla ois ollut kuin huono sää. Ihailin suu auki maisemia ja Jukka vaan katsoi vierestä kun hymyilin maireaa hymyä. Ensimmäinen ulkomaanseikkailu sai alkaa.



Meiän hotelli oli tooosi hieno, vaikka ei paljoa siitä maksettu. Tosi viihtyisä, iso ja siisti. Aamupalaa ei kyllä hotellilla kertaakaan syöty, oli niin kallista. (12e 2croissantista, teestä, muroista/per nassu) Ihailtiin parvekkeelta tummuvan kaupungin valoja ja nautittiin ranskalaisten tv-kanavien katsomisesta.




Seuraavana päivänä käytiin tutkiskelee kaupunkia. Vaikka kuinka monta hienoa suihkulähdekuvaa tuli otettua- jostain syystä. :D Syötiin tosi hyvää ruokaa, vaikkakin tosi paljon tuolla oli italialaista, vaikka oltiin Ranskassa...
Hymy kertoo  kaiken.


Omnom, Bounty-jäätelöä. <3 td="td">
 Siellä oli ihana yli 100 maun jäätelökioski, jossa oli kyl mistä valita! En meinannu osata päättää, mitä ottaisin, kun kaikki näytti yhtä herkullisilta.





Sit suunnattiin vanhaan kylään nimeltä Entrevaux. Siellä oli keskiaikainen kaupunki, joka oli kyllä hienoa nähtävää. Siellä siis asui vieläkin ihmisiä, ja paljon söpöjä kissoja. Maisemat oli jotain niin hienoa ja sääkin oli meiän puolella. Aurinko paistoi, mutta ei ollut liian kuuma.


Löysin ihanan kisulin. <3 td="td">



Kylä oli rakennettu pienen vuoren viereen ja sen huipulla oli vanha linnake. Kiivettiin sitten mäkeä pitkin huipulle. Oli jostain syystä ihan kamalan rankkaa. :D


Hyvä fiilis!

Maisemat oli jotain niin ihanaa. Olin ihan myyty, kuinka kaunista voikaan maailmassa olla. :)

Seuraavassa postauksessa loppu kuvasaldo, ettei veny liian pitkäksi. ;3