torstai 6. joulukuuta 2012

Minä, raakku ja talvi.





Käytiin Sannin kanssa rämpimässä talvisessa metsässä ja pääsin makaamaan heinäiselle lumipatjalle. Turkin kanssa ei ollut kylmä ainakaan. Älkää huoliko, ei ole oma turkkini. ;3

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kaksi osaa raakkua.


Raakun jalat löyty ulkoa erillään Raakun päättömästä ruumiista. Oli jossain 3metrin korkeudella, että kiinnostaisi tietää mikä saa tuollaista jälkeä aikaan... On miun mielestä rumalla tavalla kaunis. Jalat heilui pelottavasti tuulessa eikä ollu merkiikään siitä, et kumpikaan osa irtois tuosta ennen kevättä.


Tässäpä sitten esittelyä hiustuotteista, joita tällä hetkellä käytän. Shampoo ja hoitoainecombo John Friedalta toimii miun tukkaan. On vaurioituneille hiuksille tarkoitettu ja sisältää värisuojan. Ei siis kuluta väriä ollenkaan ja punanen pyssyy hyvin. Otin testiin tuota Fudgen punaista hiusnaamiota, joka kirkastaa väriä. Ja niin tekikin! maksaa vaa euron tuommonen pussi eikä miulla menny omaan tukkaan hirveesti tuosta yhdestäkään pussista!
Sitten tuo perus KC Colormask sävyssä Pepper. Luottotuote, jolla pelastaa punaiset hiukset marjapuuroturmiolta! Kaksi shokkiväriputelia lissää että saa kuontaloa värjättyä eikä tuu panniikki ja lopu mössöt kesken. On niin paksu pehko että kulluu kerralla niin paljon vaikka lantraakin hoitoaineen kanssa.

Halluutteko tietää jotain muuta miun hiustenhoidosta/laitosta?


Miulla on nyt ollu kiihkeä hiustenkasvatus päällä. Tähän mennessä oon onnistunut hyvin. Välttänyt blondailuja ja liikoja värikäsittelyjä. Hyvät muotoilutuotteet ja ei suorista/kiharra hiuksia joka päivä. Näillä yksinkertaisilla vinkeillä oon saanut miun hiukset sileiksi ja elinvoimaisiksi! Ne vihdoinkin kasvaa pituutta eikä kokoajan tarvii leikata latvoja. ;)